Up Tiirismaan kävely 9.10.2011

9.10.2011 Pirupesälle kävely

Pitkästä aikaa kokoonnuttiin taas yhteiskävelyn merkeissä. Jo lauantaina saatiin merkkejä siitä, että sää saattaisi suosia meitä ja säästyttäisiin sateelta. Sunnuntain valjettua ilma olikin varsin kirpakka, mutta onneksi kuiva ja aurinkoinen. Siis juuri sopiva keli lapinkoirien aamulenkille. Klo 10.00 meitä olikin kahdeksan reipasta koiraa ja 11 lähes yhtä pirteää koiraihmistä valmiina valloittamaan Pirunpesän!

Matkaan lähdettiin Riikan opastuksella, toivoen että tällä kertaa suuntavaisto ei pettäisi ja määränpäähän päästäisiin ilman suurempia mutkia. Koirien iloisesti haukkuessa ja ehkä hieman vetäessäkin lähdettiin metsänsiimekseen tarpomaan. Vastaan tuli niin juoksijoita kuin sauvakävelijöitäkin, mutta ohittamiset onnistuivat mallikkaasti. Haukutkin vähenivät sitä mukaa kun matka eteni ja liiallinen innostus samoin, kun kipusimme ylös Tiirismaan jyrkkiä mäkiä iloisesti jutellen ja koirat nenä kiinni maassa haistellen. Noin tunnin patikoinnin jälkeen saavuimme Pirunpesälle, ja iloksemme huomasimme että puita ja sanomalehtiä oli saatavilla tulen teko paikalla, joten makkaranpaistonuotion sytyttäminen saattoi alkaa. Miehet saivat kunnian toimia nuotion sytyttäjinä, ja alkuvaikeuksien jälkeen hieman kosteat puut alkoivatkin maltillisesti palaa. Makkarat ja nakit kaivettiin repuista ja nautittiin evästauosta koirien levätessä kiltisti puihin sidottuina. Reitti taitaa olla varsin suosittu, sillä laavun ohitse kulki tasaisesti reippailijoita, koirilla ja ilman.

Eväiden loputtua oli aika jatkaa matkaa kohti maalia. Nuotiossa olisi ollut hyvät hiillokset, mutta onneksi uusi porukka oli jo tulossa laavulle, joten heillä jäi jo valmiit tulet makkaranpaistoon. Loppumatkalla kaikki koiratkin jo tulivat hyvin juttuun keskenään ja pientä leikin poikastakin oli ilmassa. Autoille saavuttiin klo 12.15, eli reilun parin tunnin reippailu tehtiin. Mukavaa oli, ja oli kiva tavata uusia lapinkoiria ja ihmisiä, seuraavaa lenkkiä odotellen! Se lienee Orimattilassa kunhan hirvikärpäset ja hirven metsästäjät häviävät metsistä (sanoi Arja)…

- Eija -

IMG_0011
IMG_0014
IMG_0015
IMG_0017
IMG_0018
IMG_0020
IMG_0021
IMG_0023
IMG_0024
IMG_0025
IMG_0027
IMG_0028
IMG_0029
IMG_0034
IMG_0036
IMG_0038
IMG_0039
IMG_0040
IMG_0042
IMG_0046
IMG_0050
IMG_0052
IMG_0053
IMG_0054
IMG_0055